perjantai 10. toukokuuta 2013

Agilitya

Käytiin tänään pitkästä aikaa treenailemassa Pärnävaaran hallilla agilitya. Kylläpä oli taas mukavaa. Viimeksi alkeiskurssilla Minttu ei suostunut oikein renkaan läpi menemään, mutta tänään se sujui aika kivasti. Tosin välillä yritti sieltä alta edelleen tulla, mutta monta onnistunutta suoritustakin saatiin. Sit treenattiin ihan vaan hyppyjä kolmen esteen sarjalla, 30cm korkeudella. Viimeks alkeiskurssilla ei oikein Minttu meinannut hypätä noita korkeampia esteitä yli, kun ollaan aloiteltu matalammilla. Tänään kuitenkin nuo kolmen esteen sarjat sujuivat hyvin. Minttu kuulemma ponnistaa tosi kaukaa ja varaa olisi korkeammaltakin hypätä. Huomasin, että jos olen Mintun vasemmalla puolella, silloin on koiralla vaikeampaa. Pitää siis muistaa oikeasti treenailla ohjausta molemmilta puolilta. Tänään yritin kiinnittää huomiota erityisesti käsillä ohjaamiseen, että näytän sen puolen kädellä missä koira on. Lisäksi siihen varastamiseen, tänään sitäkin sattui, mutta välillä tein niin että kävin vaan palkkaamassa Minttua kun se hienosti odotti paikallaan. Sitäkin pitää vaan enemmän vielä tehdä niin vahvistuu se, että odottaminen on oikein ja hyvä juttu. A-estettä tehtiin ja siinä erityisesti yritin kontaktia 2on2 vahvistaa. Meillä käsky on pinta ja jopa yksi onnistunut suoritus saatiin niin, että minä jatkoin matkaa ja koira jäi odottamaan! Muutamia kertoja peruutti itse kontaktille, kun huomasi ettei palkkaa tulekaan kun tuli maahan asti esteeltä. Alussa säikähdin hieman, kun keinua ei olla tehty pitkiin aikoihin ja silloinkin pentukurssilla avustetusti, kun Minttu meni keinulle kuin olisi mennyt puomille. Ei ollut oikeastaan moksiskaan vaikka alusta keinahtikin alas, onneksi ei hypännyt kesken kaiken pois. Keppejä tehtiin tänään ilman ohjureita, ihan vaan kokeilin muutamia kertoja namilla ohjaten. Tarvitaan vielä harjoitusta... Minttu palkkautuu yhä enemmän lelulla ja yritänkin nyt pyrkiä palkkaamaan yhä enemmän lelulla. Samoin meinaa välillä "seota" ja innostua ihan liikaa kun näkee lelun kädessä, siksi tänään lelu oli aika usein kädessä ihan vaan hämäyksenä että saatais tuota liikainnostusta karsittua. Yritin muutaman kerran sellaista yhdistelmää, että ensin hyppy, siitä vasemmalle kaartaen putkeen ja vielä hyppy. Haaste tässä oli se, että namialustan laitoin viimeisen hypyn jälkeen, mikä näkyi suoraan ensimmäiseltä hypyltä. Minttuhan halusi kurvata ekan hypyn jälkeen suoraan sinne namialustalle, mutta taidettiin yhden kerran jopa onnistuakin. Ihan kiva kokeilla erilaisia juttuja, vaikka ne ei vielä sujuisikaan. Ihan alussahan tässä harrastamisessa ollaan ja mulla varsinkin on ohjaamisesta vielä paljon opittavaa. Mutta aivan superia kun päästään aina kaverin mukaan tuonne hallille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti