sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sunnuntain treenit

Viime viikolla jäi juoksulenkki väliin, tänään sitten taas juostiin. Lähdettiin Utranharjun kautta Lehmon lenkille. Maasto on haastava, paljon nousuja ja laskuja. Jo alussa tuntui, että juoksu oli ihan jostain ... sanonko mistä. Oli ihan sellainen olo, ettei tässä oo mitään järkee. Nooh, kyllä se siitä ja ihan hyvin jaksoin, ylämäet aina pisti puuskuttamaan ja jalat hapoille, siitä se taas tasaantui. No, kotiinpäin tullessa tuumittiin, että pitää olla kilometrejä tasamäärä maalissa, kierretään vaikka jostain hiukan. Kierrettiinkin sitten niin, että saatiin 15km täyteen. Woohoo!!! Mie jaksoin kuin jaksoinkin, alun tuntemuksista huolimatta. Jalat alkoi tosiaan väsymään, polveen alkoi välillä pistämään, jalkapohjan lihakset rupes kiristämään... Ei vaan voinut antaa periksi, mietin jo että tältäkö maratoonareilla tuntuu 30km kohdalla ja vielä pitäis jaksaa vaan painaa. Tosin yleensä maratooni juostaan tasaisella, tuollainen mäkinen maasto on paljon raskaampi. Kotona on aina niin hieno fiilis hyvän lenkin jälkeen! Kun vaan ehtis enemmän käydä juoksee, muutama lyhyempi lenkki viikolla. Noh, kesälomalla sit =)

Päivän toinen treeni oli Mintun kans agilitytreenit. Sää oli ihanan lämmin, Minttu läähätti jo ennenkuin oltiin aloitettu. Onneks halli oli ihanan kylmä suorastaan, siellä oli mukava sit välillä vaan olla. Vaikka se vaan oleminen ei oikein onnistu Mintulla, koko ajan haukkuu nameja ja tekemistä pitäis olla... Hienosti jaksoi kuitenkin tämän päivän treenit. Tänään uusina asioina oli takaleikkaus ja persjättö. Itsenäisinä pisteinä oli kepit, puomi ja rengas. Lisäksi keinun harjoittelu jatkui. Kepit meni tänään aika kivasti, muutama ohjurin ylihyppy, mutta useasti just eikä melkein. Hienoa! Puomi sitten oli tänään erityisen pelottava eikä Minttu meinannut edes mennä sitä. Hyppäs alussa jo pois puomilta, sit pari kertaa nakeilla sain houkuteltua sen tekemään. Onneksi, niin ei jääny paha maku siitä suuhun. Mikä lie, tekikö sit se, että puomi oli ulkona ja jotenkin erilaista ulkona tehdä kuin sisällä hallissa. Avarampaa ja pelottavampaa kenties. Takaleikkausta harjoiteltiin hyppy-putki-hyppy yhdistelmällä. Se meni kyllä just oikein, mutta joudun viemään Mintun tosi lähelle putkea. Katsoin kun yks toinen koirakko teki ja heillä esimerkiksi koira menee niin hienosti kuin itsestään putkeen, ohjaajan ei tarvii kuin muutaman metrin päästä lähettää koira menemään. No, onpahan taas yksi harjoittelun aihe. Multa kysyttiinkin tänään, että olenko kuullut lähettävästä jalasta. Mie hölmistyneenä, että en oo. Pienet koirat katsoo jaloista enemmän kuin esim. käsistä tai sanallisesta ohjauksesta. Kyllä se voi olla pienestä kiinni ja niin monta asiaa pitäis hallita yhtä aikaa. Testasinkin tätä ja se toimi aika hienosti, mun ei tarvinnu sit ihan niin putkeen kiinni mennä itse. Sisällä hallissa putki meni paremmin kuin ulkona.

Persjättö meni aika hyvin. En nyt oo varma oliko se ensimmäinen osa persjättö vai joku muu (tässä termistössä on opettelemista...) Oli kolme hyppyestettä vähän niinkuin kolmion muodossa, kahden ensimmäisen yli ohjattiin vasemmalla kädellä koiran oikealla puolella ja koiran edessä vaihdettiin puolta, ohjauskäsi vaihtui oikeaan ja viimeisessä esteessä oltiin koiran vasemmalla puolella. Vaikea selittää, mutta toteutus meni ihan hienosti ja Minttu onnistui tekemään juuri oikein ohjaukseni mukaan. Tähän lisättiin sitten vielä hyppy-putki-hyppy (putken ja viimeisen esteen välissä tehtiin persjättö). Tää oli pisin tähän astisista mitä ollaan menty ja se meni todella hienosti. Olin niin liekeissä ja se jo tuntuikin agilityltä. Minttu osas niin hienosti ja miekin sain rauhassa tehtyä enkä höseltänyt liikaa. Vaikka onkin kiva yksittäisiä esteitäkin harjoitella, niin kyllä tällainen useamman esteen onnistunut suoritus on jotain ihan muuta. Ulkona sitten lopuks kokeiltin vielä hyppy-putki-4xhyppy kaartaen ja sekin meni hienosti.

Keinu pelotti aluks taas, mutta sitten rohkaistui ja saatiin ihan hyvin sitäkin harjoiteltua. Otin lopuks ihan sellaista harjoitusta, että Minttu seisoi keinulla ja liikuttelin ylös ja alas sitä ja palkkasin. Vielä matkaa oikeaan suoritukseen, mutta pienin askelin sitä kohti.

Illalla käytiin joella Mintulle hakemassa viilennystä. Näillä lämpimillä ilmoilla on kiva kun joki on niin lähellä. Minttu ei oikein vielä ole intoutunut kunnolla uimaan, mutta eilen muutaman kerran kun Joona heitteli kiviä ja niiden perään piti päästä. Kuvia eiliseltä uintireissulta.

Renkaan jäljen yli hyppy


 Videopätkä Joonan ja Mintun leikeistä =D



 Löysin tänään kirpparilta Mintulle käärmeen, pakkohan se oli ostaa leikkikaveriksi =)

Mikäs tää on?!

Ahaa, sillä on silmät... ne lähtee ensimmäisenä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti