lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lasten kesäloman aloitus

Se olisi lapsilla kesäloma nyt! Tänä aamuna suunta oli kohti koulua Camillan todistuksenjakoon. Ensin suvivirttä pihalla ja sitten stipendien saajat. Camilla sai hymytyttöpatsaan! Tosi hienoa! Luokka on äänestänyt keskuudestaan patsaan saajan ja ehkä se tuo myös lisäarvoa tälle huimasti lisää. Todistus oli jälleen Camillan tasalaatua, kaikki muut erinomaista paitsi englanti siinä erinomaisen ja hyvän välissä. Kunpa tämä koulumenestys jatkuisi ainiaan. Vanhemmat voivat olla oikein ylpeitä esikoisestaan! Ensi vuonna jännitetään kuitenkin hieman eri tavalla, koska alkaa numeroarviointi. Näin sitä on neljäs luokka takana päin ja ensi syksynä viides luokka alkaa. Enää kaksi luokkaa alakoulua jäljellä, huh mitä vauhtia vuodet kuluu... Vastahan se aloitti ekaluokan =) ( Ja vastahan minä pääsin ylioppilaaksi, siitäkin on tasan 15v :o ) Nyt sitten ensi syksynä Joona astelee koulutielle. Päiväkotipäivät ovat ohi ja meidän päiväkotiasiakkuus loppui eiliseen. Pientä haikeutta, mutta vielä enemmän iloisuutta siitä, ettei enää aamulla tarvitse viedä ketään mihinkään vaan saa lähteä töihin kotoa. Samoin töistä saa tulla suoraan kotiin ilman että tarvitsee koukata päikkärin kautta. Tosin työtänihän minä päiväkodeissa edelleen jatkan =D Vielä yksi päivähoitomaksu tulossa ja sitten sekin on ohi, jipii! Joona on oppinut tämän kevään aikana lukemaan ja tavaileekin sanoja missä vain niitä sattuu näkemään.

Kun tultiin koululta kotiin, lähdin salille niinkuin lauantaiaamuisin yleensäkin. Kyllä tarkeni salilla, hiki virtasi enemmän kuin ennen. Lämmin ilma oli varmasti syypää tähän. Tein aika napakalla tahdilla ja hyvin tuntui. Ensi viikolla on saliohjelman päivitys ja tällä viikolla olen soveltaen edellisiä ohjelmiani tehnyt. Tuntuma lihaksissa on taas aikamoinen kun liike kohdistuu eri tavalla. Painojen kanssa vielä vähän hakemista, mutta kyllä se tästä.

Sitten lähdettiin kaupungille ostoksille ja syömään. Loppupäivä kotosalla, välillä käytiin uimassa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa =)



Saatiinhan me Minttukin uimaan =)










Aalloissa on kiva hyppiä

Käsilläseisontaa

Volttiharjoituksia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti