sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Viimeiset alkeiskurssin agilitytreenit

Tällä viikolla treenattiin tiistaina ja tänään sunnuntaina. Tiistain treeneissä vahvasti taas turhautumisen tunteita kun päästiin aika lopussa tekemään varsinainen harjoitusrata. Minttu tahtoi tehdä omiaan, ei jaksanut kuunnella eikä tehdä yhteistyötä. En oikeastaan nyt enää muistakaan mitä sillon tehtiin. En ehtinyt kirjoittaa saman iltana niin mieli on nollautunut, mut tosiaan ei ihan unelmaharkat olleet.

Tänään meillä sujui aika kivasti yhteistyö. Ensiksikin Minttu odotti tänään niin hienosti kun laitettiin kaikki kuntoon. Olin tosi tyytyväinen siihen. Päästiin onneksi heti ensimmäisinä tekemään se varsinainen rata, joten innokkuutta riitti. Minttu meni jo aika hienosti ekan kerran, mitä nyt kävi itsenäisesti pussin ja A-esteen välissä tekemässä. Takaakierto oli tässä radassa se juttu, oli 2 estettä vierekkäin ja ensin toisen yli hyppy ja koira kiertää takaa ohjaajan jäädessä toiselle puolelle. Ekalla yrityksellä Minttu tuli välistä, mutta se oli ihan oma ohjausmoka, joka korjattiin sillä että hyppy-käskyn jälkeen käskyksi kierrä ja omalla vartalon liikkeellä koiraa auttaen. Hienosti se lähtikin sitten sujumaan. Olisi pitänyt lopettaa ajoissa hyvään suoritukseen, koska kolmannella kerralla Minttu sitten ei enää kuunnellut eikä halunnut tehdä mitä minä halusin.

Ulkona sai itsenäisesti treenata rengasta, keinua ja keppejä. Ensin mentiin keinua pöydän kanssa, Minttu lähti pöydältä tekemään. Sitten uskaltauduin kokeilemaan ilman pöytää ja sehän meni vallan hienosti! Onneksi uskalsin kokeilla!

Toinen pienempi rata hallissa oli hyppyjä, putki ja puomi. Uutena oli muuri hyppy. Ei ollut siinä mitään ongelmaa vaikka ei potilaan sitä ennen menty. Puomin kontaktia pitää vielä vahvistaa, ei kestä Minttu sitä että jatkan matkaa. Saatiin kuitenkin hyvä palaute, että elokuussa sitten kisaamaan kunhan kepit opettelette... No joi, ehkä ei vielä. Tosin, mitäs siinä häviäis jos kävis jossain mölliagility-kisoissa kokeilemassa. Nyt ei taida vielä rohkeus riittää minulla.

Lopuksi vuorotellen tehtiin koko rata, laskettiin että 15 esteen rata oli. Kaikilla meni kyllä tosi kivasti. Sai palkata keskellä jos halusi. Mie päätin etten palkkaa kesken. Yksi virhe tuli kun pussille ohjatessa huomasin lähteväni väärälle puolelle, tais suusta päästä apua-huutokin kun tajusin sen. Äkkiä sit pussin jälkeen toiselle puolelle ja hyppy tuli sen verran nopeesti etten ehtinyt ehtinyt kunnolla ohjata ja Minttu tulikin mun perässä hypyn ohi, mut jatkettiin siitä joustavasti sit vaan matkaa loppuun asti. Joka tapauksessa muuten hieno rata. Palkaksi saatiin suklaapatukka ja koiralle luu :) Nyt sitten vaan jatkokurssille ilmoittautumaan kunhan sen aika on. Alkeiskurssilaiset on onneksi etusijalla. Tosi kivaa oli kyllä alkeiskurssilla ja paljon uutta opittiin ja kehityttiin. Harmin paikka että nyt tulee tauko kun just on päässyt hyvin alkuun. Jospa sitä itsenäisesti jotain pystyy treenaa. Tosin ohjeena oli, että kaikkien esteitten olisi oltava yhtä kivoja, jos palkka tulee jollain esteellä toisia enemmän, siitä muodostuu monesti liian kiva. Mintun kans oon treenannut kontaktia kotona laudan avulla ja hakeutuu joskus pussin päälle kontaktiin... Ehkä vähän turhan vahvasti hakeutuu, toisaalta tosi hyvä kunhan nyt vaan saadaan kuntoon se että kontaktilla pysytään ennen vapautuskäskyä.

1 kommentti:

  1. Eikun vaan rohkeasti mölleihin! Ensimmäinen kerta on se pahin. Itse muistan, etten tiennyt itkeäkö vai oksentaa, kun jännitti niin kamalasti, mutta sen jälkeen on ollut jo helpompaa, vaikka ainahan ne pikkasen jänskättää. :)

    VastaaPoista