lauantai 18. lokakuuta 2014

Neljäs päivä sterilisaation jälkeen

Tänään jätin Mintun yksin kotiin kun lähdin salille, body päällä ja kietaisin sidettä vielä kevyesti taakse Mintun ympärille, ettei saisi keploteltua bodya vaan pois. Aamulla katselin netistä puhallettavia kaulureita ja salin jälkeen kävin Tintin lemmikissä kysymässä olisiko siellä niitä kaulureita. Onneksi oli ja ostin sitten kokeiluun. Ja ihan ajatellen ensi viikkoa kun Minttu on päivät yksin kotona ja ei saisi nuolla haavaa ennen tikkien poistoa. Jännitin kyllä hieman mitä on kotona vastassa; onko body päällä vaiko ei. Onneksi oli ja näytti siltä, ettei olisi yrittänyt edes ottaa pois. Minttuhan yleensä nukkuu päivät kun on yksin. Kokeilin sitten heti puhallettavaa kauluria ja Minttuhan antoi sen olla eikä yrittänytkään ottaa pois. Hienoa, nyt vaan harjoitellaan sen käyttöä ja ensi yöksi kokeiluun. Jokohan saisi nukkua pidemmän pätkän? Onneksi olen lomalla, ei paljon töissä naurattais näillä unilla. Ja lapsetkin kotiutui tänään reissusta, joten talossa on taas ääntä huomattavasti enemmän.





Ulkona lenkillä laitoin haavan suojaksi oman tuubihuivin vaikka ei olekaan märkää. No, eihän se kauaa kyydissä mukana pysyny, sen verran oli vauhti ja veto kova. Lenkki ei silti ollut pitkä vaikka menohaluja olikin. Aloitellaan nyt ihan rauhallisesti.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti