lauantai 18. lokakuuta 2014

Päivä sterilisaation jälkeen

Ensimmäinen yö takana. Olin laittanut itselleni pajan alakertaan olohuoneeseen. Portaiden edessä esteet, ettei vaan lähtisi yöllä portaisiin yksin. Sohvatyynyt sohvalla istuinosien päällä, ettei hyppäisi sohville. No, enhän minä kovin paljoa nukkunut koko yönä, välillä horroksessa kävin. Minttu ei halunnut tulla viereen eikä jalkojen väliin, missä yleensä aina nukkuu. Kulki edestakaisin ja valitti ja itki. Välillä kokeilin vaihtaa kaulurin ja välillä taas bodyn. Kahdelta annoin kipulääkkeen ja senkin kanssa sähelsin kun tippui kinkun välistä ja lopulta taisin väkisin työntää ne Mintulle kurkkuun. Lääkkeenannon jälkeen ajattelin josko sitten saataisiin nukuttua edes hetki. Kaulurin kanssa Minttu tulikin jalkojen väliin hetkeksi, kunnes taas lähti kulkemaan. Välillä tuntui, ettei aamu tule ikinä ja koko ajan horroksesta heräilin, mulle tuli kova nälkä ja ajattelin vaan, että aamu tulis ja sais puuroa kun oli niin kova nälkä. Minttu onnistui saamaan bodyn ja kaulurinkin pois yön aikana ja virittelin pannan kaulurin sisälle yöllä. Totesin kuitenkin, että body on enemmän meidän juttu ja niitäkin yöllä leikkasin ja vaihtelin ja kokeilin...

Kyllähän se aamu sieltä koitti ja väsytti aika lailla. No, jos päiväunet nukkuisi sitten Mintun kanssa. Aamulla sitten antibiootit, toinen satsi illalla. Kipulääkettä vain kerran päivässä ja sen olin aamuyöllä antanut. Enhän minä mitään päiväunia saanut nukuttua, ei vaan uni tullut vaikka kuinka yritin, mutta ainakin lepäsin. Leivoin päivän aikana kahvikakkua ja mokkaruutua pakkaseen vierasvaraksi ja otin ihan rennosti. Harvinaista herkkua olla vaan kotona yksin, kun mies on töissä ja lapset maailmalla. Aika kivaa toisaalta kun ei liian usein tapahdu. Sen verran jouduin jättämään Mintun yksin, että 5min olin poissa ja kävin maitoa ja tomusokeria Siwasta. Laitoin siksi aikaa bodyn ja kaulurin ja kyllähän huuto kuului ulos asti kun Minttu itki kun tulin kotiin. Mutta onneksi en ollut kauemmin!

Minttu ei oikein ole tykännyt kun annan vettä ruiskulla, mutta huoli juomisesta on pakottanut minut siihen. Minttu tajusi jossain vaiheessa että joko ruiskulla tai juo itse kupista ja sit rupesi juomaan paremmin. Ruoka on maistunut koko ajan hyvin ja lääkkeet menee kinkun tai juuston sisällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti