torstai 9. toukokuuta 2013

Helatorstain match show

Käytiin tänään Camillan kanssa mätsärissä. Camilla ei enää pääse lapsi ja koira-luokkaan, joten ilmoittauduttiin sitten junior handleriin. JH on siitä huonompi vaihtoehto, kun siinä arvostellaan enemmän koiran esittäjää kuin koiraa. Camillalle annoin edellisten mätsäreitten perusteella muutamia tärppivinkkejä ja tyttö olikin paljon rauhallisempi kehässä kuin aikaisemmin. Tänään yhteistyö sujui aika kivasti, paitsi omalla vuorolla tehty kierros ei ihan sujunut nappiin. Lopussa sitten alkoi hieman herpaantua ja ajattelin, että kun 9 osallistujasta kolmelle sanottiin kiitos, niin Minttu ja Camilla joutuisivat siinä pois. Minttu ei siinä vaiheessa meinannut malttaa seisoa ja hamuili koko ajan namia. Pääsivät kuitenkin jatkoon ja 5 parhaan joukkoon.Yllätys oli suuri kun lopussa tuomari pyysi kilpailijoita vaihtamaan koiria keskenään. Camilla sai pienen villakoiran, joka oli itse rauhallisuus. Mintun saaneella tytöllä oli taasen hieman vaikeuksia saada Minttua seisomaan ja olemaan paikallaan. Taisi olla Mintulle niin suuri yllätys uusi ihminen ettei oikein osannut olla. Camillakin sanoi, ettei villakoira suostunut ottamaan namia, mutta eipä tuntunut tarvitsevankaan. Liikkeessä Minttu tuli kyllä nätisti sen toisen tytön kanssa. Palkintosija oli lopulta 5. Hienoa!

Alussa osallistujia oli tosiaan 9, mutta yksi jätti leikin kesken. Tuntui poika olevan väkisin laitettu kehään ehkä äidin toivomuksesta kun Camillakin sanoi ettei poika olisi halunnut ollenkaan osallistua ja minäkin kuulin kesken kaiken kun intti äidilleen ettei mene kehään. Harmi, jos tämä harrastus ei lähde lapsen omasta halusta, koska sehän on tärkeintä. Camilla ainakin sanoi, että oli kivaa ja varmasti haluaa jatkossakin mennä koska nyt meni niin kivasti kaiken kaikkiaan.

Junior handler on nuorten koiranesittämiskilpailu. Lajin tarkoituksena on lisätä nuorten koiraharrastusta sekä edistää ja parantaa koirien ja nuorten yhteistyötä. Arvostelukriteereinä ovat rodunomainen koiranesittäminen sekä yhteistyö koiran kanssa.
Junior handler -kilpailussa kilpaillaan kahdessa ikäryhmässä, 10-13-vuotiaat ja 14-17-vuotiaat. Kilpailijan ikäryhmä määräytyy hänen syntymävuotensa mukaan. 

Kilpailussa tulee esittää valitsemaansa koiraa mahdollisimman rotutyypillisellä tavalla ja tuoda esille sen parhaat puolet hyvässä yhteistyössä koiran kanssa. Arvostelussa käytetään samoja liikkeitä, joita tuomarit käyttävät rotukehässä koiria arvostellessaan. 

Junior handler-kilpailuja järjestään melkein kaikissa koiranäyttelyissä ja niihin voivat osallistua kaikki halukkaat 10-17-vuotiaat nuoret. Koiran tulee olla rekisteröity rotukoira, mutta sen ulkonäkö ei vaikuta arvosteluun. Junior handlerissa voi kilpailla lainatulla koiralla eli laji sopii myös sellaisille nuorille, joilla ei ole mahdollisuutta saada omaa koiraa. 

Suomessa järjestetään vuosittain 20 SM-osakilpailua eri puolilla maata, yksi kussakin kennelpiirissä. Osakilpailuiden voittajat kutsutaan joulukuussa järjestettävään SM-finaaliin. 



Minä sitten taas ilmoittauduin nuorten luokkaan. Onneksi tajusin siellä muutaman muun kanssa juteltuani, että olin saanutkin junioriluokan numeron. Toisaalta ihan sama mikä luokka, mutta virhe korjattiin ja päästiin sitten nuorten luokkaan. Pariksi tuli aika vauhdikas saksanpaimenkoira ja Minttu oli hieman peloissaan kehässä tästä kaverista ja ympärillä kuuluvista äänistä. Ei yleensä kyllä reagoi juuri mitenkään. Kuitenkin olen tyytyväinen meidän esitykseen ja se poiki sinisen nauhan tällä kertaa. Sinisten yhteiskehässä oltiin sitten 3. Tosi hienoa, palkintosijoille molemmissa osallistumissamme luokissa!

Muuten tähän päivään kuului aamulla salitreeni ja mätsärin jälkeen kummipojan 7v synttärikemut! Minttua ei ole tänään saanut ulkoilemaan kun rupesi satamaan. Piti kantaa takametsään pissille ja äkkiä kotiin. Ei taida sadetakistaan tykätä, mutta ei kyllä tykkää sateesta ilman sitäkään...

3 kommenttia:

  1. Hienosti on teillä kehät mennyt! :) Hei jos tuntuu, niin minä voin antaa vinkkejä sinne Junior Handleriin, tai jos haluatte ihan pitää siitä pikkutreenejä niin onnistuu. Tosin on noista meitin JH-vuosista jo tovi ;) , mutta eiköhän pääpiirteittäin samalla tavalla koiraa esitetä. :)

    VastaaPoista
  2. Vinkit on erittäin tervetulleita! Camilla jo sanoikin, että haluais jollekin kurssille, mut siehän voit sit auttaa, tosi kiva! Samalla voit sitten antaa vinkkejä myös mulle, näissä näyttelyasioissa oon niin aloittelija. Ajatuksissa ois kyllä edes yhden kerran oikeissakin näyttelyissä käyttää, mut katotaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään joskus vaikka omia näyttelytreenejä, kun ei näille meidän likoillekaan tee yhtään pahaa, että välillä joku vieraskin kopeloi. :)

      Poista