Neljäs päivä sterilisaation jälkeen

Tänään jätin Mintun yksin kotiin kun lähdin salille, body päällä ja kietaisin sidettä vielä kevyesti taakse Mintun ympärille, ettei saisi keploteltua bodya vaan pois. Aamulla katselin netistä puhallettavia kaulureita ja salin jälkeen kävin Tintin lemmikissä kysymässä olisiko siellä niitä kaulureita. Onneksi oli ja ostin sitten kokeiluun. Ja ihan ajatellen ensi viikkoa kun Minttu on päivät yksin kotona ja ei saisi nuolla haavaa ennen tikkien poistoa. Jännitin kyllä hieman mitä on kotona vastassa; onko body päällä vaiko ei. Onneksi oli ja näytti siltä, ettei olisi yrittänyt edes ottaa pois. Minttuhan yleensä nukkuu päivät kun on yksin. Kokeilin sitten heti puhallettavaa kauluria ja Minttuhan antoi sen olla eikä yrittänytkään ottaa pois. Hienoa, nyt vaan harjoitellaan sen käyttöä ja ensi yöksi kokeiluun. Jokohan saisi nukkua pidemmän pätkän? Onneksi olen lomalla, ei paljon töissä naurattais näillä unilla. Ja lapsetkin kotiutui tänään reissusta, joten talossa on taas ääntä huomattavasti enemmän.

Ulkona lenkillä laitoin haavan suojaksi oman tuubihuivin vaikka ei olekaan märkää. No, eihän se kauaa kyydissä mukana pysyny, sen verran oli vauhti ja veto kova. Lenkki ei silti ollut pitkä vaikka menohaluja olikin. Aloitellaan nyt ihan rauhallisesti.

Kolmas päivä sterilisaation jälkeen

Kolmas yö on nyt takana ja en ole vielä päästänyt Minttua sisällä portaisiin itse. On kuitenkin kuistille pienen askelma hypännyt ja ulko-oven portaat mennyt alusta asti itse. Myöskään sohvalle en ole päästänyt hyppäämään, tosin eilen oli anopin viereen halunnut ja hypännyt. Kannoin eilen yläkertaan ja sänkyyn (meidän sänky on tosi korkea) ja ajattelin jos yö menisi paremmin siellä kun on tottunut nukkumaan sängyssä ja edellsiyönä minusta vaikutti, että itki kun ei päässyt yläkertaan. Olisinkohan reilun tunnin tai korkeintaan kaksi nukkunut kun havahduin hereille, Minttu vaikutti haluavan pois sängystä. Mikä lie viides aisti oli siinäkin, kai sitä jotenkin varuillaan kuitenkin nukkuu tällaisessa tilanteessa. En uskalla antaa vielä alaskaan hypätä sängyltä ja nostin kävelemään ja takas sänkyyn. Minttu ei asettunut ollenkaan vaan oli reunalla ja ajattelin, että helpompi on mennä alas sen kanssa. Koira kainaloon ja alakertaan. Pari kertaa taidettiin taas pihalla käydä ja kipulääkkeen annoin aamuyöstä taas. Sitten vähän jo turhauduin kun en saa nukkua ja päätin, että nukun vaikka Minttu kulkisi tai ääntelisi. Nukuinkin sitten aamuun asti ja ihmettelin missä Minttu on. Oli omassa kuljetuskopassaan ihan rauhassa ja ensimmäiseksi tajusin, että body on lattialla. No, entäs se lappu haavan päällä, poissa sekin. Minttu oli sitten sen itse repinyt pois, nooh, onneksi vasta nyt kun tänään olisin ottanut sen muutenkin pois. Mutta tietty ajattelin heti että on nyt nuollut sitä haavaa vaikka kuinka. Haava on kyllä siistin näköinen. Aamulenkin jälkeen kävin huuhtelemassa haavaa suihkulla ja se näyttää kyllä siistiltä kaikin puolin. Mulla ei ole kotona mitään puhdistusainettakaan, mutta mitä nyt oon tarkkaillut Minttua kun on ilman bodya ollut niin ei ihan koko haavaan mittaan taivu nuolemaan. Haava jää aika sopivasti mahan kurttuihin piiloon :) Ja kuitenkin Mintulle on tärkeää pitää itsensä puhtaana ja sen olen sallinut kyllä jos on ollut ilman bodya tai bodyn reunalta. On nimittäin bodyt venyneet käytössä ja aika löysät takaa, valahtaa alaspäin ja jää takajalkojen alle ja saattaa siinäkin luistaa pois. Ja huomasin jo eilen, että kieriskelemällä saa sen pois päältään.

 Kyllä eläimet vaan aika nopeasti toipuvat, Minttukin ollut ihan normaali jo ja ollaan käyty lyhyitä lenkkejä.

Toinen päivä sterilisaation jälkeen

Ajattelin, että toinen yö menisi jo paremmin. No, ehkä hieman, mutta taas Minttu kulki edestakas ja pyysi ulos ja aamuyöstä uikutti (portaiden edessä eteisessä ja luulen, että olisi halunnut yläkertaan). Ramppasin ulkona Mintun kanssa ja nukuin rikkonaisia pätkiä. Aamuyöstä annoin taas kipulääkkeen ja yritin vain itse nukkua välittämättä pienestä uikutuksesta. Aamulla Minttu halusikin jo leikkiä ja toi muutamaa lelua minulle vetoleikkiä varten. Kovasti en uskaltanut leikittää, mutta miten hyvä mieli tuli kun selkeästi alkoi jo olla pirteämpi. Anoppi tuli aamupäivällä käymään ja vahtimaan Minttua, niin kävin salilla ja katsastamassa auton. En vielä ihan uskaltanut yksin jättää. Ulkona Minttu halusi jo pienelle kävelylle pihan ulkopuolelle ja käytiin tuossa metsässä pieni pyörähdys illemmalla.

Päivä sterilisaation jälkeen

Ensimmäinen yö takana. Olin laittanut itselleni pajan alakertaan olohuoneeseen. Portaiden edessä esteet, ettei vaan lähtisi yöllä portaisiin yksin. Sohvatyynyt sohvalla istuinosien päällä, ettei hyppäisi sohville. No, enhän minä kovin paljoa nukkunut koko yönä, välillä horroksessa kävin. Minttu ei halunnut tulla viereen eikä jalkojen väliin, missä yleensä aina nukkuu. Kulki edestakaisin ja valitti ja itki. Välillä kokeilin vaihtaa kaulurin ja välillä taas bodyn. Kahdelta annoin kipulääkkeen ja senkin kanssa sähelsin kun tippui kinkun välistä ja lopulta taisin väkisin työntää ne Mintulle kurkkuun. Lääkkeenannon jälkeen ajattelin josko sitten saataisiin nukuttua edes hetki. Kaulurin kanssa Minttu tulikin jalkojen väliin hetkeksi, kunnes taas lähti kulkemaan. Välillä tuntui, ettei aamu tule ikinä ja koko ajan horroksesta heräilin, mulle tuli kova nälkä ja ajattelin vaan, että aamu tulis ja sais puuroa kun oli niin kova nälkä. Minttu onnistui saamaan bodyn ja kaulurinkin pois yön aikana ja virittelin pannan kaulurin sisälle yöllä. Totesin kuitenkin, että body on enemmän meidän juttu ja niitäkin yöllä leikkasin ja vaihtelin ja kokeilin...

Kyllähän se aamu sieltä koitti ja väsytti aika lailla. No, jos päiväunet nukkuisi sitten Mintun kanssa. Aamulla sitten antibiootit, toinen satsi illalla. Kipulääkettä vain kerran päivässä ja sen olin aamuyöllä antanut. Enhän minä mitään päiväunia saanut nukuttua, ei vaan uni tullut vaikka kuinka yritin, mutta ainakin lepäsin. Leivoin päivän aikana kahvikakkua ja mokkaruutua pakkaseen vierasvaraksi ja otin ihan rennosti. Harvinaista herkkua olla vaan kotona yksin, kun mies on töissä ja lapset maailmalla. Aika kivaa toisaalta kun ei liian usein tapahdu. Sen verran jouduin jättämään Mintun yksin, että 5min olin poissa ja kävin maitoa ja tomusokeria Siwasta. Laitoin siksi aikaa bodyn ja kaulurin ja kyllähän huuto kuului ulos asti kun Minttu itki kun tulin kotiin. Mutta onneksi en ollut kauemmin!

Minttu ei oikein ole tykännyt kun annan vettä ruiskulla, mutta huoli juomisesta on pakottanut minut siihen. Minttu tajusi jossain vaiheessa että joko ruiskulla tai juo itse kupista ja sit rupesi juomaan paremmin. Ruoka on maistunut koko ajan hyvin ja lääkkeet menee kinkun tai juuston sisällä.

Mintun sterilisaatio

Maanantaina 13.10. oli jännä päivä, Mintun sterilisaatio. Päädyttiin sterilisaatioon, koska ei aiota teettää pentuja Mintulla ja kohtutulehduksen riski on olemassa jos ei sterilisoi. Lisäksi miehen veljen uroskoira on aina kyläilemässä kesällä ja jouluna täällä ja Mintun juoksut on sattuneet just samaan aikaan. Kesälläkin oli kurjaa kun viimeisenä lomapäivänä vasta koirat pääsivät leikkimään ja silloinkin  piti kuitenkin vielä vahtia tarkasti. Ja olihan se aikamoista koirien kiusaamista kun aluksi yritettiin kyläilyä ja ei se vaan onnistunu ollenkaan kun toinen yrittää nousta selkään ja toinen vaan työntää takapuoltaan eteen.

Olin siis suunnitellut sterilisaation tälle syyslomaviikolle kun olen itse lomalla ja voin olla alussa hoitamassa. Aamulla ei saanut enää ruokkia Minttua, aika oli klo 12. Minttu oli aamulla hieman ihmeissään kun ei omaa ruokaa tule, isi ei annakaan joka-aamuista juustopalaa eikä mamikaan anna raejuustopurkkia nuoltavaksi. Tyytyi kuitenkin kohtaloonsa narisematta ;) Lenkitin Mintun aamulla ja teki tarpeensa, käytin myös ennen lähtöä pienellä pisulenkillä. Minua alkoi kyllä siinä aamun mittaan jännittämään... Minttuhan aavisti jo, että kohta lähdetään jonnekin.

Kun otin kuljetuskopan, alkoi innokas haukkuminen, yleensä saman reaktion saa aikaan treenireppu. Minttu luuli varmaan pääsevänsä agilityyn. Innoissaan hyppäsi auton kyytiin ja odotteli siellä kun kävin vielä sisällä.

Ajelin Karsikkoon Martinan vastaanotolle ja vaikka oltiin jo hyvissä ajoin, oli Martina vastassa jo. Minttu puntarille ja painoa tasan 7kg. Kopan Martina otti ja siirsi huoneeseen, missä Minttu piti nostaa tutkimuspöydälle. Kysyi haluanko että Minttu rauhoittuu koppaan vai syliin, syliin halusin tietenkin. Laittoi Mintulle piikin ja menin odottelemaan vastaanottoaulaan. Pikkuhiljaa alkoi Minttu hyytymään ja jalat alkoi vaoisten pettää alta. Martina tuli katsomaan ja koska Minttu oli jo puolinukuksissa, pyysi sitten siirtymään leikkaustilaan.

Laskin Mintun pöydälle ja Martina laittoi jalkaan kiristysnauhan ja tippaneulan ja letkun. Sanoi, että Minttu alkaa olla nukuksissa ja käänsi selälleen, mutta Minttuhan yritti vielä ponkaista ylös, ei ihan nukuksissa vielä ollutkaan. Sitten oli minun aika lähteä, mutta tuon pienen ponkaisun jälkeen oli pakko kysäistä ja varmistaa, että nukkuuhan Minttu kohta. Niin sitten lähdin ja jätin mussukan sinne, kahden tunnin päästä saisi mennä hakemaan. Kävin kirjastossa palauttamassa kirjoja ja menin salille. Ajattelin, että parempi treenata niin ei ajatukset ole niin kiinni leikkauksessa. Välillä toki putkahti mieleen, että mitenkähän Mintulla menee.

Kun menin vastaanotolle, maksoin leikkauksen, sain kipulääkkeen ja antibiootit ja hoito-ohjeet. Agilitystä taukoa tulisi kolmisen viikkoa. Illalla saisi antaa ruokaa ja vettä pitäisi saada juomaan. Ulkona saisi käysä tarpeilla ja kolme päivää sidetaitos voisi olla haavan päällä. Tietenkään koira ei saa nuolla haavaa. Kauluri Mintulla olikin päässä ja Minttu pötkötteli kopassa tokkuraisena fleeepeiton alla. Silmiä availi kun kosketin kuonoa. Lääkkeitä Minttu oli saanut ja ensimmäisen kipulääkkeen saisin antaa seuraavana päivänä aamuyöstä. Kipuun lääkettä n. 5 päivää ja antibioottia hieman pidempi kuuri. Ajelin oikein varovaisesti kotiin ettei töyssyt sun muut tuntuisi pahalta. Kotona Minttu saikin pötkötellä ihan rauhassa kopassa. Välillä kävin katsomassa, silittelemässä ja juttelemassa. Yhden kerran inahti minulle kuin vastaukseksi, mutta ei yrittänyt liikkua tai nousta.

Kun ovi kävi puoli 5 maissa ja mies tuli töistä kotiin, Minttu ponnahti salamana ylös ja oli menossa vastaan, kunnes tajus että hetkinen, en olekaan ihan kunnossa... Kipitteli omaan petiinsä ja siinä istuksi hetken ja keräili itseään, kunnes pötkähti siihen lepäämään. Lapset olivat loman vietossa mummin ja ukin luona, jälkikäteen ajatellen ihan hyvä, niin Minttu sai ihan rauhassa levätä ja toipua. Olin laittanut aamulla patjan olohuoneen lattialle, missä sitten nukkuisin Mintun kanssa ensimmäiset yöt.

Meidän sänky yläkerrassa on niin korkea ettei uskalla sinne viedä ja portaisiin en vielä aluksi päästä. Siihen patjalle Minttukin sitten tuli pötköttelemään. Vettä ei halunnut ottaa ja minä lääkeruiskulla vähän väliä kokeilin ja annoin väkisinkin vettä suuhun. Ruoka maistui jo illalla kun kädestä syötin. Pissillä Minttu kävi illalla jo useita kertoja ja kakatkin teki, koppaan oli pienen kikkareen tehnyt jossain vaiheessa leikkauksen jälkeen.

Kauluria Minttu vierasti ja olin varautunut vauvan bodyn kanssa, että se olisi Mintulla päällä. Kävin itse kirpparilta ostamassa ja sain treenikaverilta muutaman. Tein hännälle reiän ja leikkasin hihat pois. Aluksi Minttu oudoksui bodyakin ja varmaan häpesikin kun sellainen laitetaan päälle. Ajattelin, että yö menisi body päällä paremmin kuin kaulurin kanssa.

Syksyn touhuja

Poks järjesti epäviralliset agilitykisat sunnuntaina 7.9. Olin vähän kahden vaiheilla osallistuisiko vaiko ei. Kilpailuvietti ei niin suuri oo tällä hetkellä, mutta koska omat treenit ois ollu samana päivänä illalla ja sää oli huippu, ajattelin sit että samahan se on mennä kisailemaan (eikä tarvii illalla niin myöhään lähteä enää treeneihin). Harjoituksen kannalta otettiin ja kun epävirallisia kisoja järjestetään harvemmin, treenit on kuitenkin joka viikko. Osallistuttiin siis mölliradalle ja kilpailevien radalle. Osallistujia oli aika kivasti, paljon enemmän kuin edellisissä Joan mölleissä. Rataan tutustuminen oli jokaisella luokalla erikseen koska kilpailijoita oli tosiaan sen verran paljon. Radat ei olleet kovin vaikeita. Mölliradalla vauhtiakin oli ihan kivasti, kilpailevien radalla oli hieman hitaampi vauhti. Kuitenkin, jos nyt oikein muistan, niin sijoituttiin palkintosijoille kilpailevien radalla, koska saatiin nollatulos. Mölliradallakin nolla, mutta muut oli nopeampia. 

Meillä alkoi syyskuun alussa taas ohjatut treenit. On mukavaa kun saa taas palautetta omasta tekemisestä ja koiran tekemisestä, vinkkejä tekemiseen. Ollaan aloiteltu ihan kevyesti tekemällä ratoja ja aina esiinnousevien ohjauskuvioiden perusteella tehty kokeiluja miten erilaiset ohjaukset toimii. Yhden harjoituskerran aiheena oli kontaktitreenit. Kouluttajalla oli naksu, namialusta ja namit ja tehtiin ensin puomia. Laitoin normaalisti Mintun puomille ja lopussa pinta-käsky, mun piti jatkaa matkaa katsomatta taakse ja jos Minttu jäi kontaktille, kouluttaja naksautti ja antoi palkan. Ensin harjoiteltiin tätä yksittäin ja sitten lisättiin loppuun putki ja alkuun hyppy. Muutamia virheitä tuli, mutta kaikenkaikkiaan ihan huiput kontaktit Mintulla oli puomilla. A-este olikin sitten vähän vaikeampi ja se ei mennyt ihan niin hyvin, saatiin kuitenkin onnistuneita suorituksia. Kontaktitreenausta olisi hyvä tehdä kaverin kanssa, koska sain vähän satikutia, kun tein itsenäisesti treenin lopussa ja koko ideahan vesittyy jos mie itse käännyn ja annan koiralle apuja. Koiran pitää osata jäädä siihen kun minä jatkan matkaani. Taas en tajunnu itse yhtään ja onneksi kouluttajamme huomasi sen ja antoi heti palautetta. 

Poks järjesti syyskuussa kaksipäiväiset agilityn kilpailut, joissa ratkaistiin piirinmestaruuksia. Olin yhden lauantaipäivän klo 9-20 talkoilemassa. Olin ilmoittautunut ratatyöntekijäksi ja siinä hommassa aloitinkin, mutta sitten ajanoton reistaillessa tarvittiin toinen käsiajanottaja ja minä sitten koko loppupäivän olin kaverina varsinaiselle käsiajanottajalle. Se tehtävä olikin oikeastaan aika kiva. Ratatyöntekijänä sen verran aina väliajat, että olin mukana tekemässä ratoja kun tuli vaihdoksia. Meidän treenikavereitakin oli kisaamassa ja heitä samalla kannustettiin. Aivan mahtavaa oli seurata niin aloittelijoita kuin konkareitakin, paljon oppi ja huomasi mikä ohjaus ei ehkä toiminut ja missä tuli virheitä, myös onnistumiset. Vaikka päivä oli pitkä, oli silti mukava olla talkoilemassa. Sunnuntaina en sitten ollut enää hommissa.

Muutamia valokuvia Mintusta:

Siellä näkyy joutsen kun oikein tihrustaa...

Itse olen nyt käynyt treenaamassa 4x vko salilla ja noudattanut Fitfarmin lite in shape ruokavaliota. Kestää yhteensä 10 vkoa ja on tuntunut kyllä hyvältä kaiken kaikkiaan tämä projekti. Lisäksi se rakkauteni Bodycombat kerran viikkoon ja kävelyt Mintun kanssa. Kävin myös Kaislan järjestämällä perinteisellä syysvaelluksella Kolilla. Lapsilla harrastuksensa; Joonalla sähly ja Camillalla ratsastus.

Täällä taas

Pitkä pitkä kirjotustauko, kun ei vaan oo saanu aikaiseksi eikä oo muistanutkaan. Kesällä Mintulla oli juoksu ja me lomailtiinkin neljä viikkoa agilitystä. Teki kyllä hyvää niin koiralle kuin ohjaajallekin. Mintulle on löytynyt vauhtia hieman enemmän tai oikeestaan paljon enemmän. Ostin uusia palloja ja hienon lampaankarva-vinku-vetolelunkin pelkästään agilitykäyttöön. No, ei oo vinkukarvalelu kiinnostanut, mut pallot on tuoneet kyllä vauhtia koiraan.

Osallistuttiin Saija Mustosen agilitykoulutukseen juoksun jälkeen heinäkuun lopulla. Koulutus oli kyllä tosi hyvä. Aluksi hieman säikähdin kun sain sähköpostiin ratapiirroksen, esteitä oli yli 30. Hui miten pitkä rata, miten sen muistais ja miten Minttu jaksais... Mutta mehän mentiinkin sitä pätkissä, ihan niinkuin harkoissakin. Tärkeimpiä juttuja meille oli, että Minttu haluaa tehdä mun kanssa yhdessä, vauhtia saadaan sillä lisää että mie juoksen koko ajan rinnalla; mulle siis myös juoksutreeniä. Mun vauhti ei saa koslaan pysähtyä, ihan liian helposti itse jumahdan paikalleni ja sit koirakin sekoaa tottakai ja jää ihmettelemään. Ei mitään helppoa sellaisessa pyörityskohdassa kun tuntuu et ei mee itselle perille kuvio millään. Minttu ei myöskään mielellään irtoa minusta poispäin esteelle ja sitä kannattaa meidän harjoitella. Treeniaikaa ei jäänyt yhdelle koirakolle kun 2x7 min, mutta koin koulutuksen silti  oikein hyödylliseksi ja kouluttajan tapa kouluttaa oli oikein miellyttävä ja kannustava.

Kesätreenit oli meillä jaettu kahteen ryhmään, oma kouluttaja oli lomalla ja treenattiin keskenämme. Onneksi päästiin Mintun kans aikaisempaan ryhmään ja jaettiinkin sit minit ja maksit ominaan, yksi medi tais olla molemmissa ryhmissä. Käytännössä paikalla oltiin melkein poikkeuksetta vain minä ja Minttu ja yksi toinen koirakko. Radat rakennettiin itse ja onneksi tällä toisella oli aina mukana joku rata. Helppoja ja ei kovin pitkiä ettei aikaa mennyt siihen liikaa. Hyviä treenejä saatiin tehtyä yleensä aina. Tosin kun meitä oli vain kaksi niin oma vuoro tuli aina tosi nopeesti ja en yleensä ollut treeneissä kuin puolisen tuntia, se riitti oikein hyvin. Mintullakin pysyi vauhti hyvänä kun harjoitukset ei venyneet liian pitkiksi. Tosiaan, vauhtia on tullut kesällä lisää, ehkä koiralle intoa tehdä, mutta vielä hyytyy aika helposti.  Huomasin sen taas kun ohjatut treenit alkoi ja meitä oli enemmän paikalla ja odottamista oli enemmän. Puhuttiinkin jos jaettaisiin ryhmää vielä syksylläkin kahtia. Meidän ohjaajakin sanoi että vauhtia on tullut ja tulee vielö lisää kunhan esteitten suorittamiseen tulee lisää varmuutta. Hypyt on Mintulle jotenkin epävarmoja, hakee paikkaa. Kokeiltiinkin lopuks ihan et laitettiin "ponnarit" (putken puolikkaat korokkeiksi) maahan ja niitten läpi hypyt. Minttu oli ensin hieman ihmeissään et mitäs tää nyt on, mutta huomattavasti vauhdikkaammin meni. Sit kokeiltiin vielä ilman mitään, vain siivekkeitten läpi juoksua. Näitä mun pitäis nyt itsenäisesti treenailla et sais sitä hyppyvarmuutta ja sitä kautta vauhtia.

Oon pohtinut agilitya meidän kohdalla ja jotenkin on tuntunut kesän aikana et pieni väsähdys ehkä tuli (kävinhän mie keväällä tosi tiiviisti). Kilpailemisen ei oo oikeestaan mielihaluja tai tuntuu siltä. Tää voi olla kiva harrastus meille ilman mitään sen kummempaa tavoitetta ja jos vaikka ei Mintusta olekaan kunnon agility-tykiksi, jos se ei vaan syty tän enempää eikä saa vauhtia kinttuihinsa... Oisko se niin kauheeta jos me "vaan" harrastetaan omaks iloks? Ainakin innolla me jatketaan harjoituksia :)