sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Aurinkoinen sunnuntai

Aamu alkoi ihanan aurinkoisessa säässä =) Oli mukavaa ulkoilla Mintun kans ja viimeisetkin unihiekat karisi silmistä kauniissa luonnossa kulkiessa. Tällaisinä aamuina on niin etuoikeutettu olo, kun saa lähteä koiran kanssa ulos. Toisenlaisina aamuina se ei ehkä aina tunnu yhtä ihanalta...











Tiet on alkaneet jo sulaa ja asfaltti paljastua lumen alta. Kevät on niin ihanaa aikaa! Kadut on suorastaan huutaneet mua juoksemaan niillä ja tänä aamuna päätin sitten lähteä juoksemaan. Mies kävi alkulämmittelynä hiihtämässä ja sit lähdettiin yhdessä miehen kanssa juoksemaan niinkuin monta kertaa viimekin kesänä tehtiin. Tästä se taas lähtee! On niin kiva juosta yhdessä, kun toinen tsemppaa ja usein myös hieman kirittää kovempaan tahtiin kuin mitä olin ajatellut. Samoin viime kesänä monta kertaa höykytti mut pidemmälle lenkille kuin olisin uskaltanut kuvitellakaan, mutta niin vaan 17km lenkki tais pisin olla mitä juostiin =) Jälleen kerran juostiin pidempi lenkki kuin mitä etukäteen olin ajatellut ja loppua kohti paljon kovempaa. Mut mikä fiilis lopussa! Hip hei, mie pystyn tuosta noin vaan juoksee tuollaisen n.8km lenkin, vähän siistii =D Matkaa mittaan aina Sports tracker-sovelluksella, niin myös tänään. Tosin kun intouduin ilmeisesti liian kauan aikaa kuvia räpsimään, se meni pois päältä. Tää on käynyt monesti aikaisemminkin joko kuvien ottamisen takia tai sit musiikin räpläämisen takia, mut kun halusin ottaa kuvia... Hieman ärsyttää kyllä, että se lakkaa toimimasta jos kännykällä tekee jotain muuta välillä. Joskus se nimittäin sit pysyy päällä, outoa...Tästä lähin siis kuvat jääköön ottamatta mikäli matkan haluaa kokonaan mitata. Eikä siinä vielä kaikki, laitoin uudestaan mittauksen päälle, mut puhelin putoskin maahan kädestä (ei menny onneks rikki) mut sim-kortin luukku aukes enkä siinä hässäkässä saanut sitä laitettua kiinni. Nooh, eihän se sovellus sit ollutkaan enää kotona päällä kun ei ollu sim-korttikaan kunnolla paikallaan. Matkan lisäksi mua kiinnostaa juoksuvauhti, mikä myös näkyy siinä. Uus juoksutakki oli testissä ja oli kyllä hyvä. Siitäkin pitkään olin puhunut ja löysin alesta Haglöfsin juoksutakin puoleen hintaan, eihän sitä voinut jättää ostamatta.



Muutama kuva sitten autosta kun lähdettiin äitin luona käymään.Mintulla on aina kova kiire autoon, ettei vaan jää kyydistä pois. Odotellessa muita kokeili Joonan istuinkoroketta, hauska koira =)





Käytiin koko perheen voimin ulkoiluttamassa Minttua.







Illalla Joona meni anopin luokse ja me mentiin elokuviin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto. Elokuva oli hyvä ja ajatuksia herättävä. Ei voi kun todeta, että onneksi on saanut olla 16 vuotta saman ihmisen kanssa ja toivotaan vuosia vielä paljon lisää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti