lauantai 9. helmikuuta 2013

Karanneen koiran tapaus

Käytiin Mintun kans pitkällä kävelylenkillä ja kotiinpäin tullessa meidän tien päässä leikkikentän kohdalla vaelteli koira irti. Ihmisiä siinä käveli jokunen, mutta jatkoivat matkaa vaikka koira kävi nuuskuttelemassa. Näytti siltä, että koira olis karannut koska ei kukaan mukaansa huolinut ja en voinut kääntyä kotitielle vaan lähdin Mintun kans kattoo mikä tilanne. Koira tulikin meidän luokse kun kutsuin ja vaikka Minttu alkuun hieman puolustavalla kannalla rähisi, niin ihan kiltisti se toinen oli, ei ollut pelokas vaan ihan ystävällisen oloinen koira. Pantaa ei ollut ja oli siistin näköinen, rotua en tunnistanut mutta karva oli leikattu ja hoidetun näköinen, ei siis mikään kulkukoira. Joku pikkutyttö oli liukurilla laskemassa mäkeä ja kysäisin tiesikö kenen koira voisi olla. Arveli, että voisi olla yhdestä talosta seuraavalta tieltä. Sinne tielle se koirakin sitten suuntasi ja lähdettiin sen tytön kanssa perään. Koira menikin juuri sen talon pihaan mitä tyttö oli arvellut. Soitettiin ovikelloa ja nuori tyttö tuli avaamaan, ihmeissään tietenkin että miten koira on voinut päästä vapaaksi. Onneksi tuolla pikkutytöllä oli aavistus koiran kodista ja onneksi koira löysi kotiin näinkin helposti. Meidän naapurin pojat kyllä tiesi kenen koira kun sattuivat olemaan pihalla ja kerroin tapauksesta, että olisi sitten varmasti heistäkin ollut apua tarvittaessa.

Tämän lauantain aloitin salitreenillä ja pilateksella. Salilla menikin jotenkin aikaa enemmän kuin olis pitänyt vaikka yritän aina pitää napakkaa tahtia yllä ja tuli hieman kiire tehdä koko ohjelma läpi. Pilates on kyllä aika vaikeaa, koska siinä työ pitäisi saada tuntumaan juuri niissä syvissä lihaksissa mihin kukin liike kohdistetaan ja samalla koko muu kroppa pitäis olla rentona. Tosi vaikeeta joisssakin liikkeissä kun väkisinkin jännittää muitakin lihaksia, mutta kun saa tuntuman kunnolla, niin on tehokasta ja nimenomaan niille syville lihaksille. Omat lihaskireytensä ja jäykkyytensä tuntee kyllä joissakin liikkeissä ja vaikeuttaa kyllä tekemistä, mut jos nyt pääsis käymään niin ehkä se alkaa helpottamaan jossain vaiheessa kun oma tekniikka paranee ja liikkeet tulevat tutummiksi. Ja sit vielä se pilateksen hengitystekniikka yhdistetään, välillä joutuu kyllä ottamaan lisähappea =)

Tänään helpotettiin ruoanlaittoa ja pidettiin "mättö"-päivä. Lapsille hampurilaista ja kebabia ja meille pitsaa. Mättö-sanaa ollaan käytetty "roskaruoasta" siitä asti, kun joskus Turun torilla kuultiin edellä olevan sanovan olipa hyvät mätöt =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti