lauantai 2. helmikuuta 2013

Viimeiset ohjatut tokotreenit vähäks aikaa

Nyt se ois sitten tokon alkeiskurssi käyty. Pitäis omillaan jatkaa harjoittelua. Paljon hyviä vinkkejä kurssilta saatiin ja paljon mentiin eteenpäin. Viimeisellä kerralla treenattiin meidän toivomia juttuja. Aluks oli maahanmenoa, koska siinä tuntui olevan muillakin vielä harjoiteltavaa, ainakin hallissa.  Kotona se onkin sit ihan eri juttu. No, eihän se hyvin menny ollenkaan... Ihan kun Minttu ei edes tietäis mitä maahan-käsky tarkoittaa ja sit kun sen sai maahan, niin kestävyyttä ei kyllä löydy ollenkaan. Tosin, kotona tämä sujuu paremmin kuin hallilla, mut silti siinä riittää meillä työtä. Sit kokeiltiin merkkiä, tutustutettiin koiraa merkkikartioon ja ohjattiin oikealle paikalle. Sit palkittiin merkin huomioimisesta. Tätä onkin kiva harjoitella kotona. Lisäksi kapulan noutamista mihin sain ohjeet harjoitella sitä käänteisessä järjestyksessä kuin mitä oikea suoritus on. Miehän oon jo kokeillu sitä kokonaisuutta, mut koska se ei suju vielä, niin pilkotaan pienempiin osioihin ja treenataan niitä. Seuraaminen meillä on aika kivalla mallilla, sen harjoittelua on hyvä jatkaa. Tähän neuvoksi käännöksiin ohjaajalle pieni rytminmuutos jotta koira ehtii reagoida ja ehtii mukaan. Ja ehdinhän mie kysyä vinkkejä liikkeestä seisomaan jäämiseen ja kokeiltiin takaa palkkaamista. Tästä en ollutkaan ennen kuullut eli mie pyysin Minttua mua kohti ja pysähtymään, sit vapautuskäsky ja palkka tulikin avustajalta koiran takaa.

Toivotaan et jatkokurssi järjestetään, sitä odotellessa kotitreenaus jatkuu. Kesää odotellessa, niin pääsee ihan eri tavalla ulkona treenaa. Onneks tuo koulun kenttä on lähellä, niin sinne vaan sit hiomaan, josko sitä sinne kokeeseen sit joskus uskaltais mennä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti