keskiviikko 7. elokuuta 2013

Mätsärissä

Tänään oltiin ilta mätsärissä Lehmon k- supermarketin takapihalla. P-K n tanskandogit järjesti tämän mätsärin ja porukkaa oli kuin pipoa. Camilla halusi osallistua tavalliseen luokkaan,  nuoriin ja etukäteen jo ajattelin et koko ilta menee kun on niin paljon osallistujia. Ilmoitettiin sit vielä junior handleriinkin ettei odottelua ihan niin paljoa olisi ja sai sitten Camilla esittää koko rahan edestä kerta halusi. On nimittäin pitkään kinunnut ihan normaaliluokkaan esittämään,  mut sit minä en pääsisi...  Nyt sit ajattelin, että en itse viitsi kun juuri sunnuntaina olin ja perjantaina on sitten se näyttely. Meillä menikin siellä 4h, klo17-21. Huh, meinas minua jo väsyttää mutta Camillasta oli kivaa ja sehän se oli pääasia tänään.

Ennen kehiä oli erilaisia näytöksiä,  agilitya ja tokoagia. Tokoagi vaikutti ihan kivalta ja sitäkin pystyisi kotona harjoittelemaan hyvin. Näytöksen jälkeen sai kokeilla halutessaan pisteitä ja Mintun kanssa kokeiltiinkin. Tiesinhän minä että Minttu on nopea oppimaan ja kehuja tuli koirapalvelu Vihmerän kouluttajaltakin. Hän oli lajia esittämässä ja ilmeisesti ainoana Joensuussa tokoagia järjestää.  Kokeiltiin tasapainoilua tyynyn päällä, koiran piti tulla tiettyyn asentoon tyynyn päälle. Sit kokeiltiin tasapainolautaa mihin koiran piti asettaa etutassut. Ensin palkkaus yhden tassun laittamisesta ja sitten sarjatulella palkkausta kun molemmat osui. Hienosti Minttu uskalsi jo molemmat tassut laittaa. Lisäksi kokeiltiin keilan kaatamista. Ensin yhden ja sitten jo kahden. Mintulla ei pitkään mennyt homman idean tajuamisessa, näytin keilaa ja pökkäsi kuonolla kumoon. Tämän voisikin kotona ottaa ohjelmistoon kun meiltä lasten keilat löytyy eikä lapset niitä edes käytä. Sit kokeiltiin keppien ylitystä, kepit oli laitettu korokkeen päälle viuhkan muotoon ympyrään ja koiran piti kävellä keppien yli.

Sit itse mätsäriin. Aikataulut venyi  heti alkuun. Parikilpailu oli ensimmäisenä ja junior handler sitten sen jälkeen. 11 osallistujaa oli tänään. Camillaa jännitti ja Mintttukin oli yllättävän jännittynyt aluksi. Ei kyllä ole hetkeen ollut Camillan kanssa kehässä ja väkeä oli todella paljon. Kyllä se sit siitä, mutta ei mitenkään kovin mallikkaasti homma mennyt. Eikä sijoitusta tullutkaan, mutta hyvää treeniä kuitenkin. Tuomarikin testasi hieman handlereita ja vaihtoi puolta, hyvin Camilla muisti siirtyä koiran ja tuomarin välistä pois. 

Nuorten luokassa oli osallistujia varmaan ylivoimaisesti eniten, olisiko ollut jopa 41 koiraa. Camillalla ja Mintulla meni niin paljon paremmin tässä kehässä kuin jh. Minttu seisoi tosi hienosti, oli pöydällä hyvin ja antoi tutkia,  liikkeessä tosin pääsi laukkaamaan välillä ja tuomari huomauttikin että tarkkana liikkeessä. Punainen ruusuke sieltä napsahti ja Camilla oli yhtä hymyä :D Minttu alkoi joväsyä odottamiseen ja olemiseen, samoin minä. Mutta ei auttanut kuin katsella ja odotella.  Punaisten kehässä oli 21 koiraa, aikamoinen työmaa tuomarillakin. Taas meni hienosti seisominen ja liike, ei Mintulla kisaväsymys näkynyt ja yhteistyö pelasi hienosti. Ei palkintosijoille asti, mutta olisko ollut  10 joukkoon kuitenkin. Hieno suoritus ja Camilla itse oli tosi tyytyväinen ja innoissaan. Tuntui olevan paljon kivempaa tuo normaali kehässä oleminen kuin jh,  onhan arvosteluperusteetkin ihan erilaiset. Kotimatkalla jo mietti minkälaisen koiran isona ottaisi kun haluaa näyttelykoiran ;)

Pikkuisen jo väsyttää






Loppuun vielä kuvakollaasit kun latasin puhelimeen sellaisen sovelluksen wttä voi hieman kuvilla leikkiä :D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti