sunnuntai 25. elokuuta 2013

Torstain tokot

Vähän jälkijunassa tulee nyt tämä kirjoitus, mutta kun en vaan oo saanu aikaiseksi... Torstaina oli siis toinen tokon jatkokurssin treeni. Matkalla hallille satoi kaatamalla vettä, mutta kuinka ollakaan, perillä olikin aurinkoinen ja lämmin sää. Oltiinkin sit ulkona tällä kertaa. Meitä oli jopa 3 innokasta treenailijaa paikalla, muilla oli jotain esteitä. Sehän tarkoitti meille enemmän treeniaikaa =)

Ensin yksittäin katottiin makuullemenoa kuntoon. Tässä pitää olla tarkkana, että ei palkkaa koiraa väärästä asennosta (kouluttaja näytti omalla koiralla) eli esim. jos toinen kyynärpää ei ole maassa-ei palkkaa. No Mintulla pysyy kyllä aika hyvin maassa, sitä vahvistetaan. Mintulla oli myös aika hyvä nopeus jo makuullemenossa, mutta vielä pitää treenata häiriöitä. Aluksi heti kun kouluttaja häiritsi ja heitti kiven kauemmas, Minttu ponkaisi pystyyn. Muutaman kerran jälkeen jo paremmin pysyi, mutta tämä läksynä treenata. Minttu on tosi ahne nameille ja ei saisi yhtään hamuta kädestä ennen aikojaan, tätä me treenataan kans vielä! Mie oon ite niin hätäinen palkkaaja, että malttia siihen harjoituksen myötä. Sit kokeiltiin liikkeestä makuullemenoa. Minttu alkoi ihan kivasti mennäkin, kun mun oma vauhti oli hidas. Mun pitää vielä katsoa Minttua, ei muuten onnistu eli tarvii mun apua vielä aika paljon siinä. Mut nääkin on asioita mihin itse ei kiinnitä niin huomiota eikä välttämättä olis tajunnutkaan. Tästä on hyvä lähteä harjoittelemaan tätäkin asiaa. Samoin asia, mihin mun pitää kiinnittää tosi paljon huomiota, on oma äänensävy. Kun turhaudun, musta tulee vihainen ja ärähdän Mintulle käskyn. Pitää pyrkiä sanomaan käsky aina samalla äänenpainolla, mieluummin positiiviseen sävyyn. Tätä lupaan harjoitella myös!

Kokeiltiin sitten luoksepäästävyyttä ja paikkamakuuta ryhmäliikkeinä. Ajattelin, että kokeilen ihan piruuttani miten kauan Minttu kestää enkä käy palkkaamassa välillä enkä puhu mitään. Ei mennyt heti ekalla käskyllä maahan ja sit kun meni niin jäi vinoon. No, ei se niin suuri virhe ollut tällä kertaa. Suuri virhe oli, että Minttu haisteli maata välillä. Mie en edes tiennyt, että niin ei saa tehdä, mutta heti tuli palaute kouluttajalta että siihen on puututtava heti ja karsittava pois. Muuten Minttu yllätti ihan täysin ja meiltä onnistui se koko 2 minuutin paikkamakuu! JES! Tässähän alkaa jo hieman pohtia, josko sitä joskus oikeesti pystyis tokokokeessa käymään... Mutta vielä ei olla siinä pisteessä, tarvitaan paljon treeniä!

Lopuksi vielä saatiin valita mitä halutaan treenata. No, se perusasento! Kouluttaja oliskin sitä meille ehdottanut, oli tottakai huomannut että Minttu tulee herkästi vinoon mun taakse. Ja niinhän se tekikin, monta kertaa. Kouluttaja tuli mun taakse ja laittoi jalan niin ettei Minttu pääse tulemaan vinoon. Ekalla kerralla Minttu oikein vinkaisi, että mikäs jalka se täällä on odottamassa. Sitten alkoikin paremmin hakea oikeaa asentoa kun siellä se jalka oli. Pitänee siis treenailla jonkun avustamana tai laittaa puukalikka taakse. (Tänään kokeilin tiiliskiven kanssa ja Minttu istui sen päälle, just joo  :/ ) Muutaman kerran Minttu tarjosi jo sivulletuloa minun takaa kiertämällä ja minä ihmeissäni kun ei oo kyllä sitä tehnyt aikoihin. Kouluttaja sanoikin, että kun koira menee hieman hämilleen, että mitä tässä haetaan, niin voi palata vanhoihin opittuihin juttuihin. Mut jospa se siitä vielä paremmaks muuttuis. Pitää olla iloinen, että Minttu hakeutuu tosi hyvin sivulle ja haluaa aina tulla siihen. Ei ole treeni vielä puuduttanut sitä intoa, kun vaan nyt sais sen kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti