perjantai 2. elokuuta 2013

Agilityä perjantain ratoksi

Tänään oli vuorossa treenit Pärnävaaran hallilla. Mulla oli eilen illalla pitkästä aikaa migreenikohtaus ja tänäänkin pää on tuntunut hieman normaalia raskaammalta. Ajattelin ettei ajatus välttämättä kulje kovin hyvin. Ihan kivasti kuitenkin meni. Tein yhdistelmää hyppy-hyppy ja takaakierto-hyppy-putki. Aluksi meinas taas olla vaikeuksia putken kans mut kyllä se siitä lähti sujumaan. Sit kokeilin erilaisia hyppy-yhdistelmiä pujotellen ja aika kivasti Minttu meni minne halusin. Jotenkin vaan vaikka se innostuneena aloittaa treenit ja tekee aluksi hyvin, niin hieman turhan nopeesti innostus tuntuu lopahtavan. Tässä pitää mennä itseensä ja miettiä miten saisin motivoitua koiran paremmin. Tänään pidettiin reilusti taukoja että Minttu jaksais paremmin tehdä. Selkeästi kyllä väsyy loppua kohti. Vauhtia sais vaan olla enemmän... Täytyy todeta tämä sama asia jälleen. Tietty oon itekin niin uusi lajin harrastaja ettei kaikkea vielä handlaa, paljon on itselläkin opittavaa. Syksyllä sit toivottavasti jatketaan agilityn jatkokurssilla.

No mutta tänään siis treenailtiin enemmän yksittäisiä juttuja. Puomia pitkästä aikaa ja se tuntui Mintusta olevan hieman arvelluttava. Jos joskus on juossut sen kovaa ja epäröimättä niin nyt hitaasti ja epäillen. Keinu meni aika kivasti, Minttu on selkeästi hiffannut tekniikkaa, että keskivaiheella pitää vähän hidastaa ja odottaa että toinen pää laskeutuu. Oikein hienosti meni keinu tänään ja malttoi muutaman kerran kontaktilla odottaa kunnes vapautuskäsky tuli.

Lapset oli mukana ja innostuivat hekin Mintun kanssa tekemään esteitä. Parasta oli kun tein Mintun kanssa tuota alun yhdistelmää ja Joona kävi kysymässä miten siinä pitäisi tehdä. Otti nakin käteen ja lähti Mintun kans tekemään, kun olivat tehneet niin tuli mun luokse sanoen: "äiti,  näin se pitäis tehdä..." Ei voinut olla nauramatta, on se helppoa kun sen osaa. Joona innostui ja nakki kädessä vei Minttua esteeltä toiselle, Minttu tuli kiltisti nakin perässä. Hyvin on Joona kuunnellut mun käskytystä kun kaikki käskyt meni ihan oikein. Sitten oli Camillankin vuoro tehdä Mintun kans. Loppuaika menikin siihen kun lapset tekivät ja mukavahan se on seurata sitä kun haluavat Mintun kans touhuta.

Lopussa sit moikattiin Kerttua ja kyllä oli pieni taas innoissaan. Muutama kuva loppuunn touhuista vaikka laatu onkin mitä on :/




Illalla lähdin vielä bodypumpiin itsekin treenaamaan. Hyvä treeni olikin, kyllä lihakset saa aikamoiseen pumppiin nimensä mukaisesti. Välillä tuntui vähän vaikealta ja sinä kohtaa ohjasjsn tsemppaus on kyllä äärimmäisen tärkeetä. Miten musta tuntui,  että juuri tänään ohjaaja katsoi mua ja sitten kuuluikin jo "jaksat kyllä, se on päästä kiinni, jalat auttaa jne..." No joo, tiiä häntä mut kyllähän varmaan salia ja pumpia ei kannattais tehdä peräkkäisinä päivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti